Moron !
Tosikaveri on poissa mutta onneksi on uusia tullut kymppikahveille. On jo kolmas kerta kun kutsuin heidät Punaiseen Tupaan kahville ja juttelemaan mailman menosta.
Hienoa kun heillä on ollut aikaa kahvitella.
Lenkki on jäänyt yksin suoritettavaksi kun nämä henkilöt liikkuvat mieluusti omalla autolla lyhyenkin matkan.
Päiviin on nyt tullut toisenlainen rytmitys ja hyvin tämäkin rytmi alkaa sujua.
Kävijöitä
torstai 31. lokakuuta 2013
lauantai 19. lokakuuta 2013
Ikävä 3
Nyt on Renon hautajaistilaisuus ohitse.
Naispappi piti liikuttavan puheen ja saarnan kappelissa Reinoa siunatessaan.
Kyllä Timo ja Caritta olivat järjestäneet miellyttävän ja hienon muistotilaisuuden.
Ja ylhäältä oltiin myös myötämielinen tilaisuutta kohtaan, ilma oli selkeä ja aurinkoinen. Hieman kyllä viileä mutta ainahan hautausmaalla on kylmä.
Sopimuspalokunnan kuusi miestä oli kantajina. Formut päällä ja mustat käsineet kädessä kuten pitääkin.
Toiset miehet ja naisosaston naiset tekivät kunniakujan, Reino kuljetettiin ja saattoväki käveli sen kunniakujan myös.
Seurakuntatalolla oli varsinainen muistotilaisuus, jossa oli noin 80 henkilöä läsnä. Tietenkin sukulaiset mutta ystäviä sekä VPK:n jäseniä.

Reno
hyvä lenkkikaveri.
Olit kuin tähti öisellä taivaalla,
niin rehti niin viaton, mutta silti
valaisit tietä pimeimpinä aikoina
ja näyttit tien oikeaan elämään.
Tähtenä olit niin korvaamaton ja
niin moni muuten eksynyt ois.
Toivon etten hukkais tähteä tätä,
niin eksyksiin etten löytäis enään
kymppikahvillekaan
Itse tehtyyn adressiin kirjoitin edellä olevan muistokirjoituksen.
Adressin etusivulle sain tuon kuvituksen.
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Kysymys teille?
Heippa,
Kaunis syyssää on tänään ja hieno lenkkisää. Olen tuon kaksi viimeistä viikkoa lenkkeillyt koiran kanssa aamuin illoin. Ja nyt Telma lähti kotiinsa katsomaan sitä Koda kaveriaan. "Juoksu" on nyt sitten loppu,
Kyllä oli mahotonta se riemu molemmilla jälleen näkemisessä.
Telman kaveri, pienenä.
Ai juu se kysymys. Kuinka saisi itsensä motivoitua taas lenkkeilemään kun kaveri on poissa. Ja Telmakin kotona.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)