Kävijöitä

lauantai 31. toukokuuta 2014

Kevätkukkien laittoa.

Aikaa kulunut mutta mieli virkistynyt.
En kirjoita nyt itsestäni vaan As. Oy. Vihdin Metsäpirtin piha-alueesta.
Taloyhtiön "pihavastaavasta" on tehnyt ison homman täällä pihalla. Olen kyllä ollut mukana suorittamassa hankintoja, (kuljettajana). On haettu monta säkkiä mustaamultaa, puutarhakalkki säkki, sekä mieletön määrä eri kukkalajikkeita. En minä niitä tunne, eihän kuskin tarvitsekaan tuntea.
On nurmikon reunaan laitettu pientä aitaa jotta huoltoyhtiön pojat ymmärtäisivät missä kulkee leikkausraja.
Meidän portaan (A) edestä on otettu sammaleet pois ja tilalla on näyttävä istutuspenkki.
 Tässä sammalmättään tilalle tullut kukka-asetelma.

Lauantai aamuna hän vei koiran vahtimaan kukkapenkkiä.
Alkuviikosta tuolta B - portaan edessä olevasta kukkapenkistä oli joku varaton ottanut pari istutettua kukkatainta omalle pihalleen. Harmittaa kun toinen näkee vaivan istuttaa ja vielä taloyhtiön rahoja menee aivan taivaan tuuliin. 
Kait sellainen henkilö saa jonkun tyydytyksen anastuksestaan.

tiistai 13. toukokuuta 2014

Heippa Kaverit

Heippa Kaverit.
Vettä on virrannut Vantaassa kamalasti viime kirjoittelusta.
On tullut oltua Lohjalla sairaalassa sisällä viikko. Onneksi ei mitään henkeäuhkaavaa ainoastaan kamalat kylkikivut.
Tänä päivänä saa onneksi kipulääkettä aina kun on kipuja. Vuonna -70 oli sitten jotta lääkettä annettiin vain 4 tunnin välein vaikka olisi siinä välissä kuinka paljon ollut kipeetä.
Nyt kun olen päässyt pois, onhan hieman hankalaa kun "pissa" tulee muovipussiin suoraan kyljessä olevan putken kautta. 
Menee pari viikkoa kamalien pilleri määrien kanssa. Sitten pääsee Meilahteen murskattavaksi nämä virtsakivet. Siellä "ammutaan" ne ultraäänellä murusiksi.
Palaillaan sitten kun olen palanut ammunnasta jos ovat osuneet.